Tämä artikkeli on ilmestynyt alunperin Tarotista texas hold’emiin -kirjassa (BTJ Kustannus, 2008).
Kiinalainen alkuperä
Kuten moni muukin asia, pelikortit vaikuttaisivat olevan kiinalainen keksintö. Kirjalliset todisteet viittaavat siihen, että pelikortteja on ollut Kiinassa jo ennen vuotta 1000. Nämä varhaisimmat pelikortit olivat kapeita paperisuikaleita, jotka muistuttivat dominoita. Myös dominot olivatkin alunperin paperisia ja puiset tai luiset tiilet kehitettiin vasta myöhemmin.
Länsimaiset pelikortit eivät muistuta niinkään kiinalaisia dominoita kuin kiinalaisten käyttämiä rahakortteja. Niissä yksi maista on kolikot kuten varhaisimmissa Euroopassa käytetyissä korteissa, osassa maista on samanlainen nurinkurinen arvojärjestys ja korteilla on jopa pelattu tikkipelien tyyppisiä pelejä.
Perinteisen teorian mukaan Marco Polo toi kortit mukanaan Kiinasta. Marco Polo oli kuitenkin jo pitkään kuollut ja kaupankäynti Kiinaan hiipunut siinä vaiheessa, kun ensimmäiset kirjalliset merkinnät kuvaavat pelikortteja uudeksi ideaksi. Lisäksi kiinalaiset pelikortit ovat yksinkertaisesti liian erilaisia, jotta niistä voitaisiin noin vain hypätä eurooppalaisiin kortteihin. Väliin tarvitaan vaiheita, eikä puuttuvia lenkkejä ole vielä selitetty täysin tyydyttävästi.
Aika eliminoi kaksi muuta suosittua teoriaa: ristiretkeläiset ja romanit. Ristiretkeilijät toivat varmasti mukanaan kaikenlaista, mutta ristiretket olivat jo pitkään loppu ennen pelikorttien ilmestymistä Eurooppaan. Romanien kanssa on päinvastoin: romaniheimot saapuivat Eurooppaan vasta pelikorttien jälkeen.
Neljäs teoria liittyy persialaisten pokeria muistuttavaan as-nas-peliin, mutta se yleistyi vasta 1700-luvulla. 1500-luvulla Persiassa pelattiin ganjifehia, joka on intian kansallispeli ganjifan esi-isä ja sitä kautta etäistä sukua eurooppalaisille korttipeleille.
Egyptiläinen selitys
Todennäköisemmin puuttuva rengas löytynee Egyptistä. 1200-luvulla pelikorttien idea oli päätynyt Lähi-Itään. Egyptistä on löytynyt pelikortteja, jotka on tehty ennen vuotta 1300. Pakasta on jäljellä vain osia, mutta niiden perusteella on selvää, että 52 kortin pakka koostuu neljästä maasta, joista jokaisessa on kymmenen numerokorttia ja kolme hovikorttia: kuningas, varakuningas ja toinen varakuningas. Varakuninkaasta käytetystä nimestä nā’ib juontanee juurensa vanhin pelikorteista käytetty sana, italian naibbe ja espanjan naipes.
Islamilaiset pelikortit löysivät tiensä eteläiseen Eurooppaan ja levisivät todella nopeasti. Ensimmäinen maininta pelikorteista Euroopassa on Espanjasta vuodelta 1371, ensimmäinen yksityiskohtainen kuvaus on Sveitsistä vuodelta 1377 ja vuonna 1380 kortit tunnettiin jo Firenzessä, Regensburgissa, Pariisissa ja Barcelonassa. Nämä ovat varhaisimmat luotettavimmat maininnat.
Vuonna 1377 baselilainen munkki kertoi, kuinka korttipeliksi kutsuttu peli oli saapunut seudulle kyseisenä vuonna. Tämän Rheinfeldenin Johanneksen mukaan korttipakassa oli neljä kuningasta, jokaisella kaksi upseeria ja lisäksi kymmenen numerokorttia per maa – siis yhteensä 52 korttia, aivan kuten nykyisissä korteissa. Saksalaisissa korteissa on edelleen kuninkaan seurana kaksi upseeria.
Islamilaisen pakan hovikorteissa ei ole nykyisistä korteista tuttuja kuvia, vaan korttien arvoa osoittavat tekstit, sillä islaminuskohan kieltää ihmisten kuvaamisen. Korttien maat ovat kolikot, kupit, miekat ja poolokepit. Maiden tunnukset muuttuivat korttien saapuessa Eurooppaan. Pooloa ei vielä tunnettu Euroopassa, joten poolokepeistä tuli valtikoita, nuijia tai muita keppejä. Tässä vaiheessa kuvakorttien muodostama hovi haki vielä muotoaan: laajimmillaan kuvakortteja oli jopa kuusi (kuningas, kuningatar, ritari, aatelisnainen, palvelija, neito).
Kortit tulivat Eurooppaan joko Italian tai Espanjan kautta. Venetsia oli kaupan keskus ja pelikorttien kaltaisen keksinnön olettaisi seuraavan kauppareittejä. Italialaiset kortit muistuttavat lisäksi enemmän egyptiläisiä kortteja. Barcelonasta on kuitenkin löytynyt maurien aikainen leikkaamaton pelikorttiarkki 1400-luvulta, jonka tyyli muistuttaa erittäin paljon egyptiläisiä kortteja. On siis mahdollista, että kortit ovat saapuneet ensin Espanjaan.
Yhteenveto pelikorttien alkuperästä
Korttipelien ja erityisesti tarot-korttien historian tutkijana kunnostautunut professori Michael Dummett ehdottaa The Game of Tarot -teoksessaan, että Persiassa tai Keski-Aasiassa oli olemassa alkuperäinen 48 kortin pakkaa käyttävä peli, josta persialaiset käyttivät nimeä ganjifeh. Peli levisi Persiasta sekä itään että länteen.
Idässä intialaiset laajensivat pakkaa tuplaamalla maiden määrän ja nimesivät pelin ganjifaksi. Arabiassa peli sai nimekseen kanjifah – tämä sana esiintyy mamelukkien korteissa – ja pakkaan lisättiin yksi kuvakortti. Eri jälkeläisten yhteiset piirteet viittaavat siihen, että alkuperäisessä pelissä yksi maista oli kolikot ja peli itse oli tikkipeli, jossa numeroiden arvojärjestys oli käänteinen puolessa maista.
Kolikot ja joidenkin korttien käänteinen arvojärjestys viittaavat kevyesti kiinalaisten rahakorttien suuntaan, mutta kuten todettua, tätä yhteyttä ei ole vielä täysin vakuuttavasti selitetty.
Teollisuus saa alkunsa
Korttien valmistus oli kasvava ala 1400-luvun alkuvaiheissa ja 1500-luvulle päästäessä tarmokas vientityö Ranskasta ja Saksasta oli levittänyt kortit lähes koko Eurooppaan Kreikkaa, Venäjää ja Skandinaviaa lukuunottamatta. Uutuudenviehätys ajoi valmistajat monenlaisiin kokeiluihin vielä tässä vaiheessa. Vasta 1400-luvun lopulla kansalliset pakat alkoivat saavuttaa vakioidut muodot.
Eurooppalaisista innokkaimmin kortteja kehittivät saksalaiset ja sveitsiläiset. Seremonialliset kuviot saivat väistyä arkisten teemojen tieltä ja maatunnuksina käytettiin esimerkiksi eläimiä, kukkia tai työkaluja. Metsästys oli tyypillinen aihe. Saksalaiset päätyivät lopulta neljään maahan: lehdet, sydämet, tammenterhot ja kellot.
Ranskalaiset kortintekijät keksivät nykyisin tunnetut maat suunnilleen 1470-luvulla. Kyseessä on ehdottomasti yksi parhaimmista keksinnöistä korttien suunnittelussa. Padat, ristit ja hertat omaksuttiin luultavasti saksalaisista lehdistä, kelloista ja sydämistä.
Varhaisimmat kortit olivat käsintehtyjä taideteoksia aatelisten käyttöön. Suurikokoiset kortit oli kuvitettu kauniisti ja koristeltu kulta- ja hopeavärein. Ranskalaisten uudet maat helpottivat varsinkin sabloonatekniikalla tuotettujen korttien tekemistä, kun yksiväriset ja kuvioiltaan yksinkertaiset numerokortit saatettiin tehdä yhdellä sabloonalla ja yhdellä siveltimenvedolla. Ranskalaiset hallitsivat korttien valmistusta.
Korteille oli kysyntää myös aatelin ulkopuolella. 1400-luvulla yleistynyt uusi puuleikkaustekniikka mahdollisti pelikorttien massatuotannon. Korttiarkki leikattiin puupalikalle ja painettiin paperille. Kortit leikattiin irti ja paperi liimattiin pahville. Massatuotannon myötä korttien kuviot yksinkertaistuivat, mikä teki korttien painamisesta edullisempaa.
Vilinää hoveissa
Korttipakan hovin kokoonpano vaihteli. Alunperin kuninkaalla oli seuranaan ylempi ja alempi upseeri. Ylemmästä upseerista tuli tyypillisesti ritari, alemmasta sotamies, joskus neito. Varhaisissa säilyneissä saksalaisissa korteissa 1440-luvulta on kahdessa maassa kuninkaiden tilalla kuningattaret.
1400-luvulla suosituin malli oli neljän kortin hovi: kuningas, kuningatar, ritari ja palvelija. Tarot keksittiin tämän mallin ollessa hallitseva, koska sama hovi on käytössä tarot-korteissa yhä nykyäänkin. Muissa korteissa päädyttiin lopulta kolmeen kuvakorttiin. Kaikkialla muualla paitsi Ranskassa kenkää hovista sai kuningatar.
Tarot-kortit syntyivät Italiassa uuden pelin, taroccon, pelaamiseen. Tavalliseen pakkaan lisättiin narri ja 21 mystisiä symboleja kuvaavaa erikoiskorttia, jotka toimivat valtteina. Valttien määrä kasvoi ja pakan koko lähenteli välillä jo sataa korttia, mutta alkuperäinen 78 korttia oli lopulta paras malli. Peli levisi Italiasta pohjoiseen. Ranskassa se sai nimekseen tarot, saksankielisillä alueilla tarock.
Ennen pitkää valttikorttien käsite siirtyi kuvitetuista erikoiskorteista tavallisiin kortteihin, eikä pakassa enää tarvittu muita kuvakortteja kuin vanhat tutut hovikortit. Nykyisen ennustusmerkityksensä tarot-kortit saivat vasta 1700-luvulla. Tarot-korteista ja niillä pelattavista peleistä löydät lisätietoa täältä.
Uudistuksia
Alunperin ranskalaisten korttien hovit esittivät erilaisia tunnettuja hahmoja historiasta, Raamatusta ja tarinoista. Kun Ranskan vallankumous kaatoi oikeat kuninkaalliset, myös pelikorttien kuninkaalliset syrjäytettiin. Kuvia ei sentään hävitetty, mutta hallitsijoilta vietiin kruunut päästä ja hahmot nimettiin vallankumouksen hengessä. Uusissa korteissa esiintyivät vapaus ja tasa -arvo.
Kun Napoleonista tuli myöhemmin keisari, kuninkaalliset olivat taas muodissa ja tämä heijastui välittömästi myös pelikortteihin. Korttien perinteinen ulkoasu ei kuitenkaan miellyttänyt Napoleonia, joka palkkasi taiteilijan luomaan uudet, historiallisesti tarkemmat kuvitukset kortteihin. Nämä uudistukset eivät kuitenkaan miellyttäneet kortinpelaajia ja Napoleon joutui nöyrtymään – vanhat kuvat saivat säilyä.
Pelikorttien kulmien tunnukset alkoivat yleistyä 1860-luvulla. Erilaisia malleja kokeiltiin, mutta vastakkaisiin nurkkiin tai – harvemmin – kaikkiin neljään nurkkaan sijoitetut tunnukset osoittautuivat suosituimmiksi.
Pelikortteihin keksittiin muitakin parannuksia: kaksipäiset käännettävät kuvakortit, pyöristetyt nurkat ja parempilaatuiset kortit. Näitä ideoita keksittiin Euroopassa silloin tällöin, mutta tarvittiin uudistumishaluisemmat amerikkalaiset, jotka ottivat nämä uudistukset todella käyttöön. Samasta kehityspuuskasta syntyi myös nykyinen jokeri. Jokerin alkuperästä on lisää omassa luvussaan.