Kategoria: Lyöntipelit

Tikkipelien tapaan lyöntipeleissäkin korteilla on jokin arvojärjestys, jonka perusteella paremmat kortit voittavat huonommat. Merkittävin ero ryhmien välillä on siinä, että tikkipeleissä on pakko pelata, mutta ei pakkoa lyödä. Jos ei pysty lyömään, saa pelata huonomman kortin. Lyömispeleissä pelaaja ei saa pelata, jos hän ei pysty lyömään edellisiä kortteja ja usein epäonnistuja joutuu lisäksi nostamaan aikaisempia kortteja käteensä.

Lyömispelit ovat usein alkuperältään venäläisiä. Venäjältä pelit ovat levinneet Kiinaan, Itä-Eurooppaan ja Skandinaviaan. Suomessa pelataan useita lyömispelejä, tunnetuimpina paskahousu ja mustamaija.

John McLeod luokittelee lyömispelit neljään ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä hyökkäys koostuu yhdestä kortista, jonka pelaaja voi joko lyödä tai nostaa. Venäläinen svoi kozyri on tällainen: pelaajilla on vuorollaan mahdollisuus lyödä pakan päällimmäinen kortti tai nostaa kortteja käteensä pakan päältä.

Toisessa ryhmässä kortti, jolla hyökkäys lyödään, on samalla hyökkäys seuraavaa pelaajaa vastaan. Ruotsalainen stortok on hyvä esimerkki tästä: pelaajan on lyötävä poistopakan päällimmäinen kortti tai nostettava se, mikäli hän ei pysty lyömään. Pelattu kortti laitetaan poistopakan päälle seuraavan pelaajan lyötäväksi. Myös avoimin kortein pelattava paskahousu kuuluu suunnilleen tähän ryhmään. Tähän ryhmään kuuluu myös myllymatti, joka tunnetaan myös skitgubbena. Tästä pelistä lisää alla.

Kolmannessa ryhmässä hyökkääjä voi pelata monta korttia ja puolustajan on nostettava ne, joita ei pysty lyömään. Mustamaija on tätä ryhmää, samoin venäläinen prostoi durak. Mustamaija lienee tuttu useimmille – prostoi durak on lähisukulainen, jota pelataan 36 kortin pakalla ja jossa hyökkääjä saa pelata useamman kortin vain, jos mukana on pareja.

Neljännessä ryhmässä hyökkäykseen voivat osallistua muutkin pelaajat. Venäjän suosituimmassa korttipelissä, durakissa ja etenkin sen podkidnoi durak -muunnelmassa, hyökkäystä voi jatkaa tietyillä ehdoilla ja siihen voivat osallistua muutkin pelaajat. Podkidnoi durak onkin taktisesti mustaamaijaa haastavampi peli.

Varsinkin Itä-Suomessa pelataan Venäjän vaikutuksesta durakin sukuisia pelejä: Cristian Seresin Korttipelit-nettisivusto tuntee ainakin kitumaijan, turakan, moskan ja turamoskan. Turakka on melko yksinkertainen peli, mutta moska on varsin kiinnostava ja tutustumisen arvoinen peli, mikäli pitää mustastamaijasta, mutta kaipaa lisähaasteita.

Viimeisessä ryhmässä pelien tavoitteena on hankkiutua korteista eroon; epäonnistuneen lyömisen rangaistuksena nostetaan koko pakka. Näissä peleissä lyönnin onnistumiseen riittää usein yhtä hyvien korttien pelaaminen. Tärkeä elementti peleissä on korttien pelaaminen kuvapuoli alaspäin ja mahdollisuus siten huiputtaa muita pelaajia. Halutessaan muut pelaajat voivat tarkistaa kortit: jos pelaaja pelasi mitä sanoi, tarkistaja nostaa kortit, mutta jos pelaaja valehteli, hän joutuu itse nostamaan kortit. Valepaska eli paskahousun pimein kortein pelattava muunnelma on ehdottomasti tämän ryhmän peli.

Cristian Seres on perehtynyt myllymattiin, joka tunnettaneen nykyisin paremmin nimellä koira. Useimmat lähteet pitävät pelin alkuperänä Ruotsia, mutta Seresin tutkimusten perusteella vaikuttaisi siltä, että peli on suomalainen.

Vanhin Seresin löytämä maininta on Åbo Morgonblad -lehdestä vuodelta 1821, jossa myllymatti mainitaan muiden korttipelien kuten ventin ja jonkun durakin muodon ohella. Myös Helsingfors Tidningar -lehti kirjoittaa lokakuussa 1844 korttipeleistä, mainiten mm. piquet’n, preferenssin ja myllymatin – suomenkielisellä nimellä, vaikka juttu muuten on ruotsiksi.

Ruotsalaisiin tietosanakirjoihin peli päätyi vasta 1900-luvun puolella nimellä mjölnarmatte. Ruotsinkielinen nimi vaikuttaisi suomenkielistä nuoremmalta, sillä 1800-luvun suomenruotsalaiset lähteet käyttävät yksinomaan suomenkielistä nimeä. Suomalaisista tietosanakirjoista peli hävisi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Uudemmissa suomalaisissa tietosanakirjoissa myllymatti-nimeä käytetään mylly-lautapelistä.

Ruotsissa peli sai sittemmin nimekseen skitgubbe ja Norjassa se tunnetaan hundina, mistä koira-nimi on luultavasti tullut Suomeen. Paskahousu lienee myllymatin perillisiä.