Kategoria: Rommipelit

Rommipeleissä nostamisen ja poistamisen ohella tehdään settejä (melds). Setti voi olla tyypillisesti suora, värisuora tai vähintään kolme samaa korttia. Settejä tehdään joko pöydälle tai käteen. Pisteitä saa joko muiden pelaajien käteen jääneistä korteista tai omista seteistä.

Rommipelien alkuperä on luultavasti Kiinassa. Pelit ovat levinneet ympäri maailmaa, mutta ennen 1900-lukua niitä ei juurikaan tunnettu kaukoidän ulkopuolella. Varhaisin länsimaissa tunnettu rommipeli on conquian, jota on pelattu ainakin vuodesta 1880. Sen alkuperä on ilmeisesti latinalaisessa Amerikassa. On mahdollista, että rommipelit ovat kulkeutuneet länteen joko portugalilaisten välityksellä Macaosta tai Filippiinien kautta Meksikoon.

Yksinkertaisimmissa rommipeleissä tavoitteena on muodostaa käteen täysiä settejä. Kun joku saa kätensä valmiiksi, jako päättyy ja muut pelaajat saavat sakkopisteitä – joko kiinteän määrän tai vaihtelevan määrän riippuen setteihin kuulumattomien korttien määrästä.

Esimerkiksi tavallisessa rommissa pöydätään kortteja vähintään kolmen kortin värisuoriksi tai kolmen samannumeroisen kortin seteiksi. Pöytäyksiään voi myös jatkaa ja hävittää kortteja siten kädestään. Kun voittaja saa kätensä tyhjäksi, hän tienaa muiden pelaajien käteen jääneiden korttien numeroarvojen summan verran pisteitä.

Länsimaisten rommipelien alkuperä on conquian-ryhmän peleissä. Itse conquian on kaksinpeli, jossa muodostetaan totuttuun tapaan settejä. Nostamismekanismi toimii kuitenkin hieman eri tavalla: pakasta nostettavia kortteja ei saa ottaa käteen, vaan ne on pöydättävä sopivien käsikorttien kanssa välittömästi tai annettava vastapelaajan käyttöön.

Aasialaisissa rommipeleissä on paljon vaihtelua – aina pelivälineistä alkaen. Kaikkia pelejä ei pelata tavallisilla korteilla, vaan pelivälineinä toimivat mahjong-tiilet, shakkikortit, rahakortit ja dominot. Osassa näistä peleistä on mahdollista ottaa toisten pelaajien poisheittämiä kortteja täydentämään omia sarjoja ja monissa peleistä tietyt yhdistelmät ovat toisia arvokkaampia.

Tärkein aasialainen rommipeli on mahjong. Turkissa pelataan numerolaatoilla okey-peliä, joka on modernin kaupallisen Rummikub-pelin edeltäjä.

Cuajo on mielenkiintoinen filippiiniläinen peli, jota pelataan erikoisella espanjalaistyylisellä pakalla. Historialliset todisteet viittaavat siihen, että pakka on muunnelma kiinalaisista shakkikorteista ja peli siten kiinalaista alkuperää. Cuajo-pakan voi rakentaa myös tavallisista pelikorteista, jos käytössä on neljä samanlaista pakkaa. Toinen kiinalaisista korteista länsimaisiin vaihtanut peli on khanhoo, jonka alkuperäinen muoto käytti kiinalaisia rahakortteja. Rahakortit ovat mahjonginkin taustalla.

Sopimus- tai sitoumusrommeissa pelaajien pöytäysten on vastattava tiettyjä malleja, jotka muuttuvat yhä vaikeammiksi pelin edetessä. Esimerkiksi sopimusrommissa tai liverpoolissa ensimmäisellä kierroksella on pöydättävä kahdet kolmoset, sitten kolmoset ja neljän suora, sitten kaksi neljän suoraa ja niin edelleen. Sopimusrommit ovat hyvin suosittuja ja niille on tyypillistä se, että harvat peliporukat pelaavat pelejä samalla tavalla.

Manipulaatiorommeissa tavoitteena on päästä korteista eroon pöytäämällä ne. Pelien tunnusmerkkinä on mahdollisuus järjestellä pöydällä jo olevia pöytäyksiä siten, että omat kortit saa liitettyä mukaan. Tunnetuin esimerkki lienee kaupallinen Rummikub – sen säännöissä oli aiemmin useampia muunnelmia, mutta nykyisin Rummikubin sääntökirjassa on vain tämä manipulaatiopeli. Manipulaatiopelit tarjoavat kekseliäälle pelaajalle runsaasti mahdollisuuksia hankkiutua eroon korteistaan.

Koputusrommeissa voi lopettaa kädellä, joka ei ole täysin valmis – riittää että arvelee oman kätensä valmiimmaksi kuin vastapuolen. Tästä ryhmästä suurin suosikki on ehdottomasti ginirommi. Tarina kertoo, että pelin keksi vistiopettaja Elwood Baker vuonna 1909. Pelin suosio vaihteli, kunnes 40-luvulla siitä tuli Yhdysvalloissa suunnaton hitti. Ginirommi on kaksinpeli, joka sopii mainiosti rahasta pelaamiseen. Peli on tavattoman helppo oppia, mutta tarjoaa silti haasteita pitkäksi aikaa. Ginirommi on korttipelikirjojen perusmateriaalia.

Oman, osin muiden ryhmien kanssa päällekkäisen ryhmänsä muodostavat pelit, joissa pöytäyksistä saa pisteitä. Mahjong kuuluu tähänkin ryhmään, länsimaisista peleistä hyvä esimerkki on 500-rommi. Jotkut kutsuvat jälkimmäistä peliä ginirommiksi, toiset pelkäksi rommiksi, Kurki-Suonion Korttipelit ja pasianssit -kirjassa esiintyy nimi pinochle-rommi. Se on joka tapauksessa eri peli kuin pelkkä 500 (joka on euchren muunnelma). Siinä korteilla on pistearvo: pöydätyistä korteista saa pisteitä, käteen jääneistä menettää.

Oma erityinen ryhmänsä ovat canastat. Canasta on rommipeli, jota pelataan kahdella pakalla. Pelaajia on neljä ja he muodostavat kaksi paria. Pelissä on paljon erikoisuuksia: seitsemän kortin pöytäykset, canastat, ovat esimerkiksi erityisen arvokkaita. Canastassa korteilla on niiden luonnollinen arvo ja lisäksi erillinen pistearvo, joten canastan pelaamisessa on hyötyä pakasta, jossa kortteihin on merkitty niiden pistearvo.

Canasta on yksi historian suurimpia korttipelivillityksiä. Yhden uskottavan selityksen mukaan uruguaylaiset Seguendo Santos ja Alberto Serrato keksivät pelin vuonna 1939, aikana jolloin sitoumusbridge oli peleistä suosituin. Santos koki pelin kuitenkin liian vaativaksi ja siirtyi pelaamaan rommia – mutta se taas oli liian köykäinen peli. Niinpä Santos keksi uuden pelin, joka yhdisteli bridgen ja rommin piirteitä.

Peli levisi räjähdysmäisesti Etelä-Amerikassa ja kun lentoliikenne toisen maailmansodan jälkeen vilkastui, peli levisi myös Yhdysvaltoihin. Vuoteen 1953 mennessä canastasta oli kirjoitettu yli 30 kirjaa. Japaniin ja Saksaan sijoitetut sotilaat toivat pelin mukanaan ja ilmiöstä tuli maailmanlaajuinen.

Canasta-villitys laajeni ja lopulta suosio hiipui. Osittain selityksenä oli eri sääntömuunnelmien kuten samban, bolivian ja argentiinalaisen canastan ilmestyminen, mikä sekoitti uusia pelaajia. Lisäksi uudet pelit ajoivat vanhan suosikin ylitse. Villityksen hiivuttuakin canasta on pysynyt elinvoimaisena pelinä ja kuuluu ehdottomasti merkittävien seurapelien joukkoon. Suomessa toimii Suomen Canastaliitto, joka edistää canastan, samban ja sitoumussamban pelaamista Suomessa.

Zetema on vanha peli, jota myytiin Yhdysvalloissa 1870-luvulla, ilmeisesti hieman nihkeällä menestyksellä. Peli päätyi kuitenkin erääseen vuonna 1881 ilmestyneeseen korttipelikirjaan, josta peliguru Sid Sackson pelasti sen 1960-luvulla omaan A Gamut of Games -kirjaansa. Zetema on mielenkiintoinen rommipeli, jota pelataan 65 kortin pakalla. Alunperin peliä varten myytiin omaa pakkaa, mutta se toimii hienosti kahdesta tavallisesta pakasta rakennetulla pakalla. Pelaajat keräävät pisteitä muodostamalla käteensä tiettyjä settejä, muodostamalla avioliittoja ja heittämällä oikeita kortteja pois: zetema voisi olla sekoitus beziqueta ja rommia.