3-7 pelaajaa, 32 korttia. 1900-luvun alussa manille oli Ranskassa yleinen, kunnes hiipui. Peli on edelleen oiva johdatus pistetikkipeleihin. Esittely, ei sääntöjä.
Avainsana: Pistetikkipelit
Pistetikkipeleissä korteilla on tietty pistearvo. Peleissä pyritään usein keräämään mahdollisimman paljon pisteitä tai vastaavasti välttää pisteiden keräämistä. Joissain peleissä esiintyy myös tikkien määrään liittyviä tavoitteita, kuten kaikkien tikkien kerääminen.
Vanhimmassa tunnetussa tikkipelissä karnöffelissä ei tunneta pisteitä. Sen sijaan kymmenisen vuotta nuorempi tarot on jo pistetikkipeli. Keksivätkö tarotin kehittäjät siis sekä valtit että pistetikkipelit? Se on mahdollista. Toisaalta on mahdollista, että varhaisissa tikkipeleissä tavoitteena on ollut yksinkertaisesti voittaa kortteja – sanalle ”tikki” ei ole olemassa varhaista vastinetta. Kenties ei-pistetikkipeleissä onkin arvottomien korttien sijasta kortteja, joiden kaikkien pistearvo on yksi tai 1/n, missä n on pelaajien määrä.
Kaikki pelit eivät kuitenkaan toimi pisteiden kanssa tarotin tavoin, joten on syytä arvella, että muitakin keksijöitä on. Esimerkiksi trappola on ollut alusta pitäen pistetikkipeli – pelin varhaisin maininta on vuodelta 1520 – mutta alunperin pelissä ei ollut valttia. Olisiko siihen lainattu tarotista pisteet, mutta ei valttia?
Joka tapauksessa pistetikkipelit ovat varmasti eurooppalainen keksintö, sillä niitä ei tunneta Persian ja Intian pelikulttuureissa. Pistetikkipelien puuttuminen englantilaisesta korttipeliperinteestä puolestaan osoittaa, että pistetikit keksittiin niin myöhään, että britit olivat ehtineet jo omaksua pisteettömät pelit.
Pistetikkipeleihin liittyy lähes aina lyhyellä pakalla pelaaminen. Useimpia pistetikkipelejä pelataan lyhennetyllä 40 tai 36 kortin pakalla, jotka ovat sittemmin lyhentyneet jopa 32 tai 24 korttiin. Tarotit ovat merkittävin poikkeus. Pistetikkipelit ovat ilmeinen ehdokas pakkojen lyhentymisen syyksi. Kun pisteet keskittyvät kuvakortteihin, arvottomilla numerokorteilla pelaaminen on tylsää. Kun numerokortit siivotaan pakasta pois, päästään arvokortteihin nopeammin käsiksi. Lyhyen pakan pelien puuttuminen Englannista on selvä todiste tämän yhteyden puolesta.
Pidro
4 pelaajaa pareittain, 52 korttia. Pidron erikoisin piirre on se, että vain valtit pelataan. Muut kortit ovat vain hämäystä varten. Kokkolan seudulla suosittu peli on pitkän kehityksen tulos.
All fours
2 tai 4 pelaajaa, 52 korttia. All fours on englantilainen 1600-luvun tavernapeli, josta on sittemmin tullut Trinidadin suosituin korttipeli. Peli on myös suomalaisen pidron edeltäjä. Esittely, ei sääntöjä.
Sedma
2-4 pelaajaa, 32 korttia. Sedma on ristikontran lähisukulainen Tšekistä. Peliä pelataan lyhyellä pakalla ja se eroaa muutenkin hieman ristikontrasta, tarjoten mukavaa vaihtelua ristikontra-fanille. Esittely, ei sääntöjä.
Ristikontra
4 pelaajaa pareittain, 52 korttia. Ristikontraa pelataan paljon eri puolilla maata. Se on yksi Suomen suosituimpia korttipelejä, jota pelataan hyvin monenlaisilla säännöillä.
Sveitsiläinen jass
3-4 pelaajaa, 36 korttia. Sveitsissä pelataan runsaasti jassia monissa eri muodoissa. Tässä on pieni pikakatsaus sveitsiläisen jassin erityispiirteisiin. Esittely, ei sääntöjä.
Klaverjas
4 pelaajaa pareittain, 32 korttia. Suositussa alankomaalaisessa jass-pelissä voi tienata bonuspisteitä, mikäli tikkeihin muodostuu suoria tai neljä samaa -settejä. Esittely, ei sääntöjä.
Belote
2-4 pelaajaa, 32 korttia. Ranskan suosituimpiin korttipeleihin kuuluva belote on jass-peli, jossa tehdään yhdistelmiä ja yritetään voittaa tikeistä arvokortteja. Peli on parhaimmillaan neljän paripelinä.
Klaberjass
2 pelaajaa, 32 korttia. Klaberjass, bela tai clobyosh on levinnyt pääasiassa juutalaisten keskuudessa niin, että se tunnetaan kansainvälisesti. Se onkin kelpo kaksinpeli. Esittely, ei sääntöjä.
Pinochle
2-4 pelaajaa, 2×24 korttia. Pinochle on Yhdysvalloissa laajasti pelattu klassikko, josta on runsaasti erilaisia muunnelmia. Se on suosionsa hiivuttuakin edelleen kerrassaan mainio peli. Esittely, ei sääntöjä.