Kategoria: Tikkipelit

Tikkipelit ovat länsimaissa suurin ja tärkein korttipeliryhmä. Tikkipelit ovat myös vanhimpia korttipelejä. Varhaisimmat tunnetut eurooppalaiset korttipelit ovat juuri tikkipelejä.

Tyypillisessä tikkipelissä pelaajille jaetaan sama määrä kortteja – usein koko pakka, joskus vähemmän. Tikki on yksi kierros, jonka aikana kaikki pelaajat pelaavat tyypillisesti yhden kortin pöytään. Joissain peleissä kortteja saatetaan pelata useampikin. Ensimmäisen kortin pelaamista tikkiin kutsutaan ajamiseksi.

Usein ajetun maan korkein kortti voittaa tikin, mutta tikin voittoehdot vaihtelevat pelistä toiseen. Yleensä tikin voittaja saa pelatut kortit itselleen. Tavoitteena pelissä on usein joko kerätä eniten tikkejä tai voittaa arvokkaimmat kortit tikeissä itselleen. Tavallisesti tikin voittaja aloittaa seuraavan kierroksen.

Tikkipeleissä käytetään usein myös valttia: valtti on tietty maa, joka on muita arvokkaampi. Jos tikissä on valtteja, tikin voittaa suurin valtti. Valtti voi olla aina sama maa – erinomaisena esimerkkinä tarot-kortit, joissa on erilliset valtit – tai sitten vaihdella jaosta toiseen jollain perusteella.

Tikkipelit vaihtelevat hyvin yksinkertaisista erittäin monimutkaisiin. Yksinkertaisesta esimerkkinä toimikoon viimeinen tikki, jossa pelaajille jaetaan viisi korttia. Tikit pelataan yksi kerrallaan ja jaon voittaa viimeisen tikin voittanut pelaaja. Monimutkaisemmasta päästä tunnetuin esimerkki on varmastikin bridge, joka on maailman pelatuimpia ja arvostetuimpia korttipelejä.

Tikkipelejä voidaan ryhmitellä monin eri tavoin. Ensimmäinen luokitteluperuste on jako perustikkeihin ja pistetikkeihin. Perustikeissä lasketaan pelkästään tikkien lukumäärää, pistetikkipeleissä korteilla on pistearvot.

Pelaamisen säännöt

Tikkipeleissä tietyt säännöt määräävät, mitä kortteja tikkiin saa pelata. Jotakuinkin aina tikin saa aloittaa haluamallaan kortilla. Muiden pelaajien on tyypillisesti pakko tunnustaa maata, eli pelata samaa maata millä tikki aloitettiin. Tätä kutsutaan nimellä maantuntopakko.

Jos pelaajalla ei ole oikeaa maata kädessään, hän saa pelata mitä tahansa. Jos pelissä käytetään valttia, tämä on tyypillisesti tilanne, jolloin valttia saa pelata. Joissain peleissä on suorastaan pakko pelata valttia, jos ei voi pelata oikeaa maata: tämä on valttipakko.

Turhan, väärää maata olevan kortin pelaamista tikkiin kutsutaan sakaamiseksi. Sakaamisessa on eri tavoitteita. Pelaaja voi esimerkiksi pyrkiä pelaamaan kädestään pois pieniä kortteja. Toisinaan on hyödyllistä sakaamalla tyhjentää käsi kokonaan jostain maasta, jolloin pääsee pelaamaan valttia, mikäli kyseistä maata pyydetään.

Peleissä voi esiintyä myös ylimenopakko. Silloin pelaajan on pelattava tikkiin kortti, joka voittaa tikkiin siihen mennessä pelatut kortit. Ylimenopakko voi myös koskea ainoastaan valtin pelaamista.

Eri pakoista saa erilaisia yhdistelmiä, joista kaikkia mahdollisia ei peleissä näe. Tyypillisimpiä pelitapoja ovat:

• Tikkiin saa pelata mitä tahansa, ei siis maantuntopakkoa tai valttipakkoa. Tämä hyvin löysä sääntö tekee peleistä kaoottisia. Sääntöä tapaa pääasiassa kaksinpeleissä ja briscolan kaltaisissa peleissä, joissa kädessä on kerralla vain muutama kortti.
• Maata on tunnustettava tai pelattava valttia. Väärää maata saa pelata vain, jos ei pysty tunnustamaan maata, mutta valttia saa pelata, vaikka pystyisi tunnustamaan maata. Tällä tavalla pelataan esimerkiksi all foursia ja jasseja. Sääntö on vanhanaikainen ja melko harvinainen, jasseja lukuunottamatta.
• Maantuntopakko, ei valttipakkoa. Tämä on yleisin sääntö länsimaisissa peleissä. Säännöstä käytetäänkin nimeä vistisääntö tai bridgesääntö suosituimpien sitä käyttävien pelien mukaan.
• Maantuntopakko ja valttipakko, eli valttia on pelattava, jos ei voi tunnustaa maata. Tämä on tarot-pelien ulkopuolella melko harvinainen, mutta taroteissa perussääntö. Ranskalaisessa tarotissa valttia pelattaessa on vielä ylimenopakko.
• Ylimenopakko, joko maata tunnustettaessa, valttia pelattaessa tai molemmissa, on melko harvinainen, mutta esiintyy muun muassa ecartéssa.

Äkkiseltään saattaisi kuvitella, että löyhemmät säännöt ja siten suurempi vapaus valita pelaamansa kortti tekisivät pelistä taidokkaampaa. Näin ei kuitenkaan ole: täysi vapaus pelata korttinsa aiheuttaa sen, että peliä on vaikea ennakoida. Tiukimmat säännöt toisaalta rajoittavat liian paljon. Ei siis ole ihme, että suurin osa peleistä käyttää vistisääntöä, joka on sopiva välimuoto.

Joskus pelaamista rajoitetaan erikoisemmilla tavoilla. Esimerkiksi botifarrassa pelaajien on tietyissä tilanteissa pakko pelata kädestään pelaamansa maan pienin kortti. Tämäkin sääntö lisää informaatiota ja helpottaa muiden pelaajien korttien päättelemistä.