Avainsana: Ässäkymppipelit

Valtaosa pistetikkipeleistä tarot-pelien ulkopuolella on ässäkymppipelejä ja käyttää samanlaista pisteenlaskutapaa. Näissä peleissä ässät ja kympit ovat pakan arvokkaimpia kortteja pisteiltään ja tyypillisesti kymppi on nostettu myös arvojärjestyksessä kuvakorttien ylle. Korttien pistearvot ovat:

• ässä: 11 pistettä
• kymppi: 10 pistettä
• kuningas: 4 pistettä
• kuningatar: 3 pistettä
• sotilas: 2 pistettä

Pakassa on yhteensä 120 pistettä. Ässäkymppipeleissä tavoite on usein voittaa vähintään 61 pistettä eli yli puolet pakan pisteistä. Voittamalla vähintään 91 pistettä tienaa usein jonkinlaisen bonuksen.

Itävallassa Stubain laaksossa pelattu dobbm on hyvä esimerkki varsin selkeästä ässäkymppipelistä, jossa ei ole ihmeellisiä kiemuroita. Neljän hengen pelissä yksi pelaajista ryhtyy pelinviejäksi lupaamalla jomman kumman kahdesta mahdollisesta sitoumuksesta: joko vaihtaen kortteja lesken kanssa tai ilman vaihtoa. Sen jälkeen tavoitteena on yksinkertaisesti voittaa yli puolet pisteistä.

Dobbmissa hertat ovat aina valttia: David Parlett arvelee saksalaisen tarockin yhteydessä, että tällainen vakiovaltti on heijastuma tarot-korteista – monet pelit, varsinkin tarockit, ovat mukaelmia tarot-korteilla pelattavista peleistä tavallisille korteille. Samasta voi olla kyse dobbminkin kohdalla. Monissa myöhemmissä peleissä herttojen erityisasema näkyy siten, että jos hertat valitaan valtiksi, pelin arvo on kaksinkertainen.

Baijerilainen tarock kuuluu taroteista syntyneiden pelien joukkoon. Siinä ei ole vakiovalttia, vaan pelinviejä saa oikeuden valita haluamansa maan valtiksi. Tarotin ja dobbmin tapaan myös tässä tarockissa pelinviejä peruspelissä vaihtaa kortteja lesken kanssa ja paremmassa sopimuksessa pelaa ilman vaihtoa. Dobbm on nelinpeli ja baijerilainen tarock kolminpeli.

Kolminpelissä 61 pisteen voittaminen käy nelinpeliä helpommin. Tarockissa onkin mahdollista korottaa käsipelin tarjousta lupaamalla voittaa enemmän kuin puolet pisteistä. Dobbmissa tällainen tarjous ei ole tarpeen, sillä kolmea pelaajaa vastaan pelattaessa käsipeli on jo itsessään aivan riittävän vaikea.

Myös Välimeren maissa pelataan ässäkymppipelejä, vaikka sikäläisissä pakoissa on harvemmin kymppejä. Tämän vuoksi kymppien tilalle arvokortiksi nostetaan joku toinen kortti, usein kolmonen mutta joskus myös seiska. Välimerellisen tyylin oiva edustaja on yksi Italian suosituimmista korttipeleistä, 1800-luvulla kehitetty briscola.

Briscola on nopeatempoinen peli, jossa pelaajilla on vain kolmen kortin käsi. Vauhdikkuutta lisää se, ettei maantuntopakkoa ole. Tikkeihin saa pelata aivan mitä tahansa. Tämä ominaisuus on ehdottomasti tarpeen kaksinpeleissä, mutta tekee peleistä varsin kaoottisia, jos pelaajia on useampia. Briscolaa pelataankin joukkuepelinä, jos pelaajia on neljä tai kuusi.

Viidellä pelaajalla pelataan briscola bastardoa, joka on hienostuneempi variaatio briscolasta. Siinä koko pakka jaetaan pelaajien kesken ja pelinviejäksi valitaan pelaaja, joka lupaa kerätä eniten pisteitä. Maantuntopakkoa ei edelleenkään ole, mikä tekee pelistä todella odottamatonta. Ennakointi on vaikeaa, kun ainoastaan valtteihin voi luottaa. Pelinviejä saa sentään valita valtin. Jos maantuntopakko tuntuu rajoituksena ahtaalta, kannattaa kokeilla tätä äpäräbriscolaa – sen kokemuksen jälkeen pakot ahdistavat vähemmän.

Kun briscolaan yhdistetään tressettestä paripeli ja maantuntopakko, saadaan venetsialainen madrasso, joka on alueensa suosituin korttipeli. Kyseessä on varsin hienostunut peli, johon on kehittynyt tarkkoja tapoja antaa parille informaatiota omasta kädestä pelin aikana.

Portugalissa ja Brasiliassa suosittu sueca (ruotsalainen, mistä nimi sitten tuleekaan) on toinen hyvin pelkistetty ässäkymppipeli, joka on pelattavissa erittäin nopeasti ja tarvittaessa vaikka ilman pöytää. Brasialiassa peliä suosivat erityisesti opiskelijat. Sueca muistuttaa varsin paljon vanhaa saksalaista einwerfen-peliä.

Ässäkymppipelit jakautuvat useampaan selkeään alakategoriaan.

Lampaanpäät

Schafkopf-peleissä sotilaat, kuningattaret tai molemmat ovat pysyviä valtteja, joten valttimaa on muita maita pidempi. Ryhmälle nimensä antaa schafkopf (lampaanpää). Peli kulkeutui siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin, missä se muuttui sheepsheadiksi. Ryhmän arvostetuin peli on kuitenkin Saksan kansallispeli, skat, jota pidetään ylipäätään yhtenä parhaimmista kolminpeleistä.

Schafkopf on saanut tarinan mukaan nimensä siitä, että peliä alunperin pelanneet lammaspaimenet laskivat pisteitä piirtämällä viivoja, jotka voittajalla muodostivat lopulta lampaan pään. Tarina on viehättävä, mutta Erica Rosch esittää A Field Guide to Sheepshead -kirjassaan vakuuttavamman: on mahdollista, että nimi schafkopf on väännös sanasta schaffkopf, joka tarkoittaa tynnyrinkantta. Mikä olisikaan sopivampi nimi pelille, jota baijerilaiset ovat pelanneet oluttynnyrien päällä?

Schafkopf on todellinen kansanpeli, josta on olemassa lukuisia versioita. Jo vuonna 1811, kun pelin säännöt esiintyivät kirjallisuudessa ensimmäisen kerran, erilaisia muunnelmia esiteltiin kahdeksan. Peli on todennäköisesti syntynyt jo varhain 1700-luvulla. Baijerissa, jonka kansallispeli schafkopf on, pelataan tyypillisesti nelinpeliä. Saksalaisten siirtolaisten Yhdysvaltoihin viemän sheepsheadin tavallisin muoto on luultavasti viisinpeli.

Tyypillinen piirre schafkopf-peleille on joka tapauksessa kuningattarien tai sotilaiden tai molempien kohottaminen pysyviksi valteiksi maasta riippumatta. Aikaisemmin schafkopfissa kympit olivat arvojärjestyksessä yhdeksikköjen yläpuolella, mutta nykyään ne ovat ilmeisesti skatin vaikutuksesta siirtyneet kuninkaiden yläpuolelle.

Doppelkopf eli doko on Pohjois-Saksassa hyvin suosittu schafkopf-muunnelma, jota pelataan 48 kortin tuplapakalla. Doko on eloisa peli, jota pelataan yhä paljon ja johon on runsaasti erilaisia muunnelmia. Peli on varsin vaativa ja on lievästi kateellisuutta nostattavaa, että dokon tasoinen peli voi jossain olla niinkin suosittua viihdettä.

Skat keksittiin vuonna 1810 Altenburgin kaupungissa paikallisella tarot-klubilla. Pelin perustaksi otettiin schafkopf, joko sittemmin kadonnut kolmen pelaajan muoto tai nelinpelistä kolminpeliksi muutettu tavallinen schafkopf (tarot, joka klubilla pelattiin, oli ehdottomasti kolminpeli). Skatiin omaksuttiin piirteitä tarotista, ombresta, bostonista ja muista aikakauden suosituista peleistä. Pelin säännöt elivät ja vaihtelivat, kunnes ne saatiin yhdenmukaistettua valtakunnallisten skatkongressien alkaessa vuonna 1886.

Käytännössä edelleen ollaan kaukana yhdenmukaisuudesta. Turnauksissa noudatetaan toki virallisia skatsääntöjä, mutta kotipeleissä käytetään jos jonkinlaisia paikallisia muunnelmia. Yhdysvalloissa pelataan texas-skatia ja tournee-skatia, jotka eroavat jonkin verran saksalaisesta pelistä.

Skatissa pelinviejä pelaa kahta muuta pelaajaa vastaan ja yrittää saada pakan 120 korttipisteestä yli puolet itselleen voittaakseen pelin. Pelin arvo riippuu sopimuksesta: pelinviejä voi valita valtin, pelata ilman valttia tai yrittää hävitä kaikki tikit.

Skat on vaativa peli, joka edellyttää huolellista keskittymistä ja tarkkaa tuntumaa siitä, mitkä pelit ovat voitettavissa ja mitkä eivät. Peli ei sovellu erityisen hyvin satunnaiseen pelailuun, mutta palkitsee kärsivällisen ja peliin keskittyvän pelaajan hyvin. Monet, esimerkiksi korttipelikirjailija David Parlett, pitävät sitä hienoimpana kolmen hengen korttipelinä.

Avioliittoja

Avioliittopeleissä pisteitä saa pariskunnista eli saman maan kuninkaasta ja kuningattaresta. Avioliiton idea hitusen hämärtyy, jos pelataan muilla kuin ranskalaisilla korteilla, jolloin parivaljakko on kuningas-oben tai kuningas-ratsumies. Silloin voidaan turvautua johonkin lukuisista vaihtoehtoisista nimistä, kuten stöcke eli haara, paar eli pari, bela eli valtit tai acuse eli ilmoitus. Nimiä on monia, mutta historiallisesti kyse on nimenomaan avioliitoista.

Suomalaisille kortinpelaajille ryhmän tutuin peli on ehdottomasti Suomen kansallispeliksikin nimetty marjapussi, jota kutsutaan myös marjassiksi – lienee turvallista arvella, että nimi marjapussi voisi olla väännös marriagesta tai mariaschista. Muuallakin avioliittopelit nauttivat kansallispelin asemaa: Tšekin suosituin peli mariáš ja Unkarin suosituin peli ulti ovat myös avioliittopelejä.

Avioliittojen periaate on sinänsä varsin vanha. Jo 1400-luvulla pelatuissa peleissä esiintyy idea avioliittoa kädessään pitävän pelaajan palkitsemisesta. Kenties kyseinen yhdistelmä tuli mukaan luontevasti siinä vaiheessa kun pakkoihin ilmestyivät kuningattaret kuninkaiden seuraksi? Varhaisin kirjattu peli, joka käyttää avioliittoja tikkipelien mielessä on joka tapauksessa saksalainen mariagen-spiel vuodelta 1715.

Mariagen-spieliä pelataan edelleen nimellä sechundsechzig eli kuusikymmentäkuusi. Kyseessä on kaksinpelattava tikkipeli, jota pelataan 24 kortin pakalla. Pelaajilla on kuuden kortin kädet, joten kaikkia kortteja ei näe välittömästi. Pelissä on maantunto- ja valttipakot ja lisäksi ylimenopakko. Avioliitoista tienaa pisteitä, tavoitteena on voittaa pakan 120 pisteestä 66, mistä peli on saanut nimensä. Pisteiden laskeminen jaon aikana muuten kuin päässään on kiellettyä ja pelin voi lopettaa koska tahansa ilmoittamalla voittaneensa vaaditut 66 pistettä.

Aiheesta kiinnostuneille suosittelen kuitenkin itävaltalaista schnapsenia, jossa sechundsechzig on tiivistetty vielä pidemmälle. Schnapsenia pelataan 20 kortin pakalla, josta on jätetty pois arvottomat yhdeksiköt. Tuloksena on hyvin napakka peli, jossa ei ole turhia kortteja. Pelin nimi tulee siitä, että rahasta pelaaminen oli Itävallassa kiellettyä, mutta snapseista pelaaminen ei.

Sechundsechzig ja schnapsen ovat kaksinpelejä, mutta peleistä on muunnelmia useammille pelaajille. Niistä kokeilemisen arvoinen on 48 kortin tuplapakalla pelattava gaigel, jota tosin pelataan myös kaksinpelinä. Parhaimmillaan gaigel taitaa kuitenkin olla neljän pelaajan paripelinä. Tässäkin pelissä täytyy voitto ilmoittaa tuntumalla, mutta gaigelissa on mahdollista voittaa myös ilmoittamalla vastapuolen voittaneen, mikäli vastapuoli ei seuraa peliä ja huomaa itse voittaneensa.

Gaigel on niin suosittu, että Saksassa myydään erityisiä gaigel-pakkoja. Siinä on normaalien yhdeksikköjen sijasta seiskat – gaigelia pelattiin alunperin isommalla pakalla, jota on sittemmin karsittu. Seiskat kuitenkin jäivät, koska niillä on pelissä erityisasema. Nykyisin peliä tosin on tiivistetty entisestään ja schnapsenin tapaan myös gaigelista voidaan pudottaa pistearvottomat yhdeksiköt tai seiskat pois.

Tšekkiläinen mariáš liittää mukaan tarjouselementin: pelinviejä voi pelata tavallisen valttipelin tai luvata joko kaikki tikit tai ei yhtään tikkiä. Mukana on tarotista muistuttavia bonuksia, esimerkiksi seiska, joka on lupaus voittaa viimeinen tikki pienimmällä valtilla – siis aivan kuin tarotissa tyypillinen pagat ultimo -lupaus. Mariášissa on muitakin erikoisuuksia, kuten se, että kortteja ei sekoiteta jakojen välissä vaan vain aluksi, puoliltaöin ja siitä eteenpäin kahden tunnin välein. Ilmeisesti peliä on ollut tapana pelata yöaikaan.

Sama viimeisen tikin voittamisen idea esiintyy myös Unkarin suosituimmassa pelissä ultissa, joka on saanut tästä nimensäkin. Ulti muistuttaa paljon mariášia – ja on ilmeisesti siitä kehitetty – mutta sen tarjouspeli on astetta mutkikkaampaa.

Marjapussi vaikuttaa David Parlettin näkemysten perusteella melko tuoreelta edustajalta suvussaan. Parlett nimittäin pitää valtin määräytymistä avioparin näyttämisen perusteella tuoreena kehityksenä, samoin eri maissa tehtyjen avioparien vaihtelevia pistearvoja. Ensimmäinen on tuttu piirre marjapussista, toinen huutopussista.

Ruotsalainen bondtolva muistuttaa perusmuodossaan kaksinpelinä varsin paljon sechundsechzigiä, mutta nelinpelinä on lähes yksi yhteen marjapussin kanssa. Tämän yhdenmukaisuuden vuoksi eräs korttipelikirja nimittääkin sitä maalaismarjapussiksi. Bondtolvaa pelataan kuitenkin 24 kortin pakalla, minkä perusteella arvelisin, ettei marjapussi ole kehittynyt bondtolvasta: yleinen suuntaus kun tuntuu olevan pienempiä pakkoja kohti. Bondtolva on muutenkin marjapussia virtaviivaisempi.

Huutopussin juuret tuntuisivat löytyvän Itä-Euroopasta. Suurin osa pelin ominaisuuksista löytyy pelistä, jota pelataan eri puolilla Itä-Eurooppaa ja joka Venäjällä tunnetaan nimellä tysjatša (tysjatša tarkoittaa tuhatta, joka on pelin tavoitepistemäärä). Marjapussi ja huutopussi ovatkin peleinä sen verran erilaisia, ettei ole mahdotonta, että alunperin erilliset pelit ovat ikään kuin yhdistyneet yhden pelin eri muodoiksi.

Pekka Ranta nimittää kirjassaan marjapussia Suomen kansallispeliksi. En tiedä kuinka hän perustelee väitettä, mutta haluan ehdottomasti kiistää kyseisen nimityksen. Vaikka Ilmo Kurki-Suonio 1960-luvulla toimittamassaan kirjassa sanookin marjapussin olevan ”varsin suosittu”, peli on omien tutkimusteni perusteella lähes yksinomaan eteläsuomalainen peli. Jos joku marjapussia muualla kuin etelärannikolla pelaakin, taustalla on usein joku yhteys Etelä-Suomeen.

Parempia ehdokkaita Suomen kansallispeliksi olisivat mielestäni mustamaija, laistokasino ja ristikontra. Näistä kolmesta mieluiten soisin kunnian ristikontralle. Se on erikoinen peli, jollaisia ei juuri Suomen ulkopuolella pelata. Suomessa sitä sen sijaan pelataan lähes joka puolella maata.

Bezique syntyi Ranskassa 1800-luvulla. Se oli 1900-luvun alussa hyvin suosittu – muun muassa Winston Churchillin suosikki – mutta vuosisadan loppuun mennessä pelin suosio on laskenut. Bezique on tyypillisesti kaksinpeli ja sitä pelataan lyhennetyillä 32 kortin pakoilla, joita on vähintään kaksi ja joissain tapauksissa jopa kahdeksan.

Bezique on ässäkymppipeli, mutta pelin pääpaino on tikkien sijasta yhdistelmillä: yksinkertaisimmasta päästä löytyvät avioliitot ja bezique eli patakuningatar ja ruutusotilas, mutta myös neljä samaa ja suorat palkitaan. Yhdistelmät pelataan kädestä ja pöydätään, jonka jälkeen pöydättyjä kortteja voi käyttää tikkeihin kuin ne olisivat käsikortteja. Yhdistelmistä saa vinhasti pisteitä, kun taas yksittäisistä korteista ainoastaan ässät ja kympit ovat minkään arvoisia.

Yhdysvalloissa pelaava yleisö viehättyi saksalaisesta binokelista, joka muistuttaa beziquen edeltäjiä. Sellaisenaan se ei toki pitkään säilynyt, vaan siitä kehitettiin yksi Yhdysvaltojen suosituimmista korttipeleistä, pinochle. Siitä on lukuisia erilaisia muunnelmia, joista kiinnostavin lienee beziquen skatiin yhdistävä kolmen hengen huutokauppapinochle. Myös pinochlessa on korttien pistearvoja yksinkertaistettu huomion keskittämiseksi yhdistelmiin.

Sedman sukulaiset

Erikoisin ryhmä ässäkymppipelejä – voidaan pohtia, kuuluvatko pelit edes koko ryhmään – on nimetty tšekkiläisen sedman mukaan. Näissä peleissä ässän ja kympin pistearvo on yleensä 10 pistettä, mutta muuten ne ovat varsin erikoisia, sillä maita ei huomioida ja ajetun kortin voittaa vain toisella samannumeroisella kortilla.

Suomalaiset korttipelit tuntevalla lukijalla sytyttänee tässä vaiheessa: ristikontra kuuluu nimenomaan tähän ryhmään ja John McLeod arveleekin, että ristikontra saattaa olla ryhmän esi-isä ja alkuperäinen peli.

Ristikontran säännöissä on tosin runsaasti vaihtelua, alkaen korttien pistearvoista. Myös pelin rakenne ja monet sääntöjen yksityiskohdat vaihtelevat runsaasti. Puhdistussääntö, jossa kuningattaren napanneen joukkueen on voitettava jaon loppuun mennessä myös kuningas, muuten seuraa tappio, on yksi ristikontran mielenkiintoisimmista piirteistä, mutta kaikki eivät sitä käytä.

Toiset sallivat parien puhuvan korteistaan. Voi esimerkiksi olla sopivaa sanoa, jos kädessä on kolme tai neljä samaa korttia. Toiset tuntevat säännön, jossa pelaaja voi kädestä pelaamisen sijasta kääntää kortin pakasta. Joidenkin mukaan silloin kuuluu toivoa joko kiinniottokorttia tai pistekorttia ja jos toive ei toteudu, korttia ei hyväksytä. Myös pelin nimi vaihtelee, jotkut puhuvat ristiklapista tai ristilapista. Ristikontra tuntuisi kuitenkin yleisemmältä nimeltä. Pelkkä lappi taas voi viitata kaksinpelattavaan muunnelmaan.

Ristikontra erottuu ryhmän muista peleistä – esimerkiksi unkarilaisesta zsírozásista – siinä, että sitä pelataan täydellä pakalla. Muita samantyylisiä pelejä pelataan useiden pistetikkipelien tapaan lyhennetyllä, tyypillisesti 32 kortin pakalla. Luulen, että tämä muutos saattaisi piristää ristikontraakin. Puhdistamiseen tarvitaan luultavasti kuitenkin isomman pakan pidempi sarja tikkejä.